Viidessä viikossa yrityksesi arki muuttuu hallittavaksi ja selkeäksi.

Me rakennamme yhdessä yrityksellesi toimivat pelisäännöt, käytännöt ja toimintatavat. Tuloksena arkesi helpottuu ja voit keskittyä yrityksen eteenpäin viemiseen suorittavan työn sijaan.

Varaa maksuton tapaaminen

Kuulostaako tutulta?

Olet kiinni suorittavassa työssä ja juokset muita töitä kiinni klo 16 jälkeen. Puhelin soi taukoamatta, työntekijät kysyvät samoja kysymyksiä päivästä toiseen ja vain sinä tiedät vastaukset. Tekemättömien töiden lista kasvaa, kehittämiseen ei ole aikaa ja kuuden kuukauden päähän ei näy selkeitä askelia. Laskutus takkuaa, myyntiä ei voi ennustaa. Arki tuntuu hallitsemattomalta, eikä aikaa riitä niille tärkeimmille: perheelle ja ystäville.

Tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu, sillä olen ollut samassa tilanteessa useasti.

Yrittäjän arki voi olla kaoottista, kun vastuu kaikesta kasaantuu yhdelle ihmiselle. On koko ajan kiire, epävarmuus painaa ja on tunne, ettei mikään riitä. Mutta toisenlainen arki on mahdollista. Olen rakentanut kahdesti yrityksen, joka ei perustu minun suorittavaan tekemiseeni. Olin 1,5 vuotta pois suorittavasta työstä äitiysloman vuoksi, ja yritys ei ainoastaan pyörinyt omillaan, vaan kehittyi eteenpäin.

Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Kiffel Pesulan pelikirjaa.

Ota yhteyttä

Yritys ei kasva kannattavasti tekemällä enemmän vaan johtamalla paremmin”

Moikka! Olen Jenni Parpala, kokenut yrittäjä, yrittäjäaktivisti ja pienten yritysten kasvun vauhdittaja.

Uskon, että kannattavan kasvun edellytys on yritys, jossa jokainen tietää mitä tehdään ja säätäminen on minimissään. Kun vastuu jakautuu, yrittäjä voi keskittyä oleelliseen, eli uuden kasvun luomiseen.

Olen perustanut kaksi työllistävää yritystä ja kasvattanut toisen niistä nollasta parhaimmillaan noin 30 hengen yritykseksi. Kasvu ei tullut sillä, että olisin tehnyt enemmän, vaan sillä että tekeminen selkeytettiin ja vastuut jaettiin paremmin.

Vuosien varrella olen ollut monessa roolissa mukana yrittäjien arjessa: rittäjänä itse, Vaasan Yrittäjien puheenjohtajana ja Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana. Se on pitänyt minut kiinni siinä todellisuudessa, jossa yrityksiä oikeasti pyöritetään. Nyt on oikea hetki panostaa kasvuun.

Tänään autan yrittäjiä rakentamaan yrityksiä, jotka eivät vie kaikkea voimaa. Yrityksiä, jotka toimivat arjessa ja antavat tilaa elämälle.

Elämä takaisin, askel kerrallaan.

Lue lisää

Kaaosta ei korjata lisätunneilla vaan fiksummalla tekemisellä

Moni yrittäjä yrittää ratkaista arjen kaaosta lisäämällä työntekijöitä tai venyttämällä päiviä. Lopputulos on usein päinvastainen: mitä enemmän ihmisiä ja tekemistä, sitä enemmän säätöä.

Ongelma ei ole työn määrä, vaan se, että tekeminen ei ole yhteisesti jäsenneltyä. Kun toimintatavat elävät ihmisten päässä ja vastuut ovat epäselviä, kaikki kulkee väistämättä sinun kauttasi.

Tähän kohtaan tarvitaan jotain muuta kuin lisää voimaa. Tarvitaan yhteinen ymmärrys siitä, miten meillä tehdään töitä ja miksi.

Elämä Takaisin on viiden viikon ohjelma, jossa rakennetaan sinun yrityksesi pelikirja.

Pelikirja on yrityksesi muisti. Se kokoaa yhteen, miten työ teillä oikeasti tehdään, miksi näin toimitaan ja miten eri roolit pelaavat yhteen arjessa. Pelikirja tekee toistuvat toimintatavat ja vastuunjaon näkyviksi, jotta päätöksenteko ja ongelmanratkaisu eivät ole yhden ihmisen varassa. Kun tekeminen on kirjattu ja yhteinen, arki rauhoittuu ja säätämisen tarve vähenee.

Elämä Takaisin -mentorointi-ohjelma etenee näin:

Viikko 1
Alkutilanteen kartoitus

Ensimmäisessä tapaamisessa pysähdymme yrityksesi todellisen arjen äärelle. Tavoitteeni on ymmärtää, missä yrityksesi on juuri nyt.

Käymme läpi sen, mikä kuormittaa, mikä toimii ja mikä jää jatkuvasti kiireen alle. Samalla määritämme selkeät tavoitteet seuraavalle kuudelle kuukaudelle sekä yrittäjän että yrityksen näkökulmasta.

Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia.

Tapaaminen Teamsissa, kesto 1,5 h

Viikko 2
Työpaikan pelisäännöt

Toisessa tapaamisessa kirkastamme työpaikan pelisäännöt ja teemme näkyväksi sen, kuka vastaa mistä.

Rakennamme selkeän vastuunjaon, joka vähentää jatkuvia kysymyksiä, keskeytyksiä ja epäselvyyksiä, ja siirtää arjen pois sinun jatkuvan reagointisi varasta.

Tämä on se vaihe, jossa todennäköisesti alat uskomaan, että yrityksesi arki vielä alkaa aidosti rauhoittua.

Tapaaminen Teamsissa, kesto 1,5–2 h

Viikko 3
Yhtenäinen tapa toimia

Kolmannessa vaiheessa avaamme yrityksesi toimintatavat auki. Käymme yhdessä läpi, miten asiat teillä oikeasti tehdään, missä järjestyksessä ja mitä tapahtuu silloin, kun arki ei mene suunnitelmien mukaan.

Näiden keskustelujen pohjalta kirjoittamisen ammattilainen kokoaa yrityksellesi pelikirjan. Pelikirja perustuu sinun tapaasi johtaa ja tehdä, ja se toimitetaan sinulle kuukauden sisällä tapaamisesta.

Lähitapaaminen Vaasassa, kesto n. 6 h

Viikko 4
Yrityksen vetäjän roolin vahvistaminen

Viimeisessä tapaamisessa käännämme katseen tulevaan. Laadimme selkeän suunnitelman seuraavalle kuudelle kuukaudelle ja rakennamme sinulle kuukausirytmin, jonka avulla viet asioita eteenpäin ilman jatkuvaa säätämistä.

Käymme läpi ne rakenteet, joiden avulla muutos jää pysyväksi eikä arki palaa entiselleen heti mentoroinnin jälkeen.

Tässä vaiheessa sinulla on kokonaiskuva, selkeä suunta ja konkreettiset työkalut johtaa yritystäsi.

Tapaaminen Teamsissa, kesto 1,5 h

Viikko 5
Selkeys käyttöön arjessa

Viides viikko on omistettu sille, että yhdessä kirkastetut toimintatavat ja pelikirja siirtyvät käytäntöön yrityksesi arjessa. Tässä vaiheessa et istu enää palavereissa, vaan viet uutta tapaa toimia käytäntöön omassa yrityksessäsi.

Tällä viikolla olen tukenasi tarpeen mukaan. Voit olla yhteydessä, sparraamme tilanteita ja käymme läpi kysymyksiä, joita pelikirjan käyttöönotto ja perehdyttäminen herättävät. Tuki on käytännöllistä ja sidottu juuri niihin hetkiin, joissa muutos oikeasti tapahtuu.

Tavoitteena on, että pelikirja alkaa elää osana arkea: perehdyttämisessä, työn suunnittelussa ja arjen johtamisessa.

BONUS – Paluu kokonaisuuteen

Noin kuukauden päästä mentoroinnin päättymisen jälkeen pysähdymme katsomaan, miten arki oikeasti rullaa. Käymme läpi, miten uudet toimintatavat ovat juurtuneet käytäntöön, miten pelikirja on toiminut arjen tukena ja millaisessa roolissa sinä olet yrityksessäsi nyt.

Tässä tapaamisessa ei arvioida onnistumista numeroilla, vaan kokonaisuudella: onko tekeminen rauhoittunut, jakautuuko vastuu ja tuntuuko arki hallittavalta.

Tarvittaessa kirkastamme suuntaa uudelleen ja teemme pieniä säätöjä, jotta yritys ja yrittäjän arki tukevat toisiaan myös sen seuraavissa vaiheissa.

Varaa maksuton kartoitus

Mitä saat mentoroinnin aikana ja sen jälkeen?

Tuki koko matkan ajan

Et jää prosessin aikana yksin. Olen käytettävissäsi koko mentoroinnin ajan ja tuen sinua niissä kohdissa, joissa arki oikeasti haastaa. Voit olla yhteydessä, kun jokin asia vaatii pysähtymistä, selkeyttämistä tai nopeaa sparrausta.

Arjan johtamisen työkalu

Mentoroinnin tuloksena saat yrityksesi pelikirjan. Se on käytännöllinen käsikirja, johon on koottu yrityksesi toimintatavat, vastuunjako ja roolien yhteispeli selkeällä ja arkitajuisella tavalla.

Selkeät jatkostepit seuraavalle 6kk

Saat konkreettisen kuukausisuunnitelman seuraavalle kuudelle kuukaudelle. Sen avulla viet muutosta eteenpäin hallitusti ja pidät fokuksen olennaisessa myös mentoroinnin jälkeen.

VALITSE SINULLE SOPIVIN VAIHTOEHTO

varaa aika!
varaa aika!

Tilanne-analyysi 650€/2h

Maksuton kartoitus

Auditoinnissa saat nopean tilannekuvan ja selkeän tehtävälistan seuraavalle 6kk. Tämä on sinulle jos itselläsi on aikaa ja resursseja kehittää yrityksesi toimintaa.

Varaa 30 minuutin maksuton tapaaminen ja saat tuoreita näkökulmia yrityksesi arkeen. Käymme läpi tilanteesi ja saat konkreettisia vinkkejä, joilla pääset eteenpäin heti – ilman sitoumuksia.

Elämä takaisin mentoroinnissa viedään yhdessä yrityksesi 5 viikossa kaaoksesta selkeyteen. Nouset yrityksesi vetäjäksi pois suorittavasta työstä.

Elämä Takaisin - mentorointi
5 850€

varaa aika!

Riittääkö kaaos? Ota ote arjesta ja yrittäjyydestä. Tilaa uutiskirje ja saat kerran viikossa postia missä jaan omia kokemuksia ja vinkkejä.

Olen täällä sinua varten

Haluatko kysyä lisää Elämä Takaisin -mentoroinnista tai varmistaa, mikä palvelu sopii parhaiten juuri sinun tilanteeseesi? Soita, laita viesti tai WhatsApp. Jutellaan!

jenni.parpala@kiffel.fi, 044 999 0354

Voit myös varata maksuttoman kartoituksen tästä ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti selkeämpää arkea.

Halutessasi voit jättää yhteydenottopyynnön, olen sinuun yhteydessä seuraavana arkipäivänä.